Reippaita rivejä

Palaa edelliselle sivulle

Lapsipoliittinen lenkki 16.5.2012

3. toukokuuta 2012, 14:26

Olen viime päivien ajan lähestynyt uhkarohkeasti tuntemattomia lyömällä poliittisen mainoksen käteen. Siis pamfletin! Olen kiihottanut kansaa kokoontumaan yhteisen asian äärelle. Vastaanotto on ollut päällisin puolin hyvä ja positiivinen.

Lapussa lukee että ”Tervetuloa” ja ”lapsipoliittiselle lenkille”. Tämä neroudessaan yksinkertainen tilaisuus on suunnattu kanta- ja uuden Oulun vauvojen, taaperoiden ja leikki-ikäisten vanhemmille. Tilaisuus käsittää reippailua ja keskustelua. Niin ja ilimaset kahvit osallistuneille!

Miksi? Tapahtuman jälkeen lauantaina lyödään lukkoon Oulun vasemmiston kuntavaalien kärkiteemoja, ja tuohon tilaisuuteen haluan viedä terveisiä lapsiperheiltä, joiden edustus aktiivipuolella on aika niukka, ehkäpä siksi että arki lasten kanssa voi olla haastavaa. Oma kokemuspintani vauvaikäisen kanssa elämisestä on aika rajallinen, yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Porukalla voidaan löytää eri ikäisten ja eri alueella asuvien lasten ja lapsiperheiden arjesta parannuskohtia. Enhän minä voi tietää onko Höyhtyällä tarpeeksi leikkipuistoja, tai onko Koskelan neuvola ruuhkaantunut. Tai miten esikoulu Korvensuoralla on järjestetty. Ja jos nämä asiat olisivatkin ok, niin mikä ei ole?

Omia huolenaiheitani ja tavoitteitani tällä hetkellä ovat

– Lapsille oma yhteispäivystys. Nykyinen lasten päivystys palvelee liian rajattua potilasryhmää. Lisäksi Oysin A-rakennuksessa sijaitsevassa päivystyksessä ei ole tutkintavälineistöä, joten röntgeniin, näytteenottoon ym. tutkimuksiin jonotetaan kuitenkin yhteispäivystyksen puolella. Usein lapsipotilaat menevät kuitenkin kiireysjärjestyksessä jonon kärkeen, niin miksei sitten heille järjestettäisi kokonaan oma jono, jossa päivystävä lastenlääkäri voi ratkaista hoitotarpeen paikan päällä eikä konsultaatiosoittorumban kautta?

– Lisää perhepäivähoitajia! Alle 3-vuotiaille tulisi pääsääntöisesti järjestää kodinomainen hoitopaikka. Toivoisin kunnan järjestävän lisäkannustimia perhepäivähoitajiksi ryhtyville. Esimerkiksi osa-aikainen perhepäivähoitajuus voisi lisätä työn mielekkyyttä. Työn ja perheen yhteen sovittaminen myös vuorotyö- ja yötyöaloilla tulisi olla isossa kunnassa joustavaa. Osa-aikaisen ja vuorotyön mahdollistavan kunnallisen osa-aikaisen hoidon tarvetta tulisi selvittää määräajoin ja järjestää palveluja sen mukaan.

– Oululainen lastenkulttuuri ansaitsee hatunnoston myös taloudellisesti. Hieno huomionosoitus oli lastenmusiikkiorkesteri Soivan Siilin valinta Vuoden taiteilijaksi 2012. Oulussa on pitkät lastenkulttuurin toimijoiden perinteet, silti omaehtoisen kulttuurin tekemiseen tulisi suunnata tukea esim. kolmannen sektorin toimijoiden kautta. Esimerkiksi taiteen tekeminen tuo lapselle hyvinvointia, onnistumisen iloa ja elämyksiä ihan samoin kuin aikuisillekin. Myös tulevaisuus tarvitsee ammattitaiteilijoita.

– Avoin varhaiskasvatus on arvokas lisä muun muassa kotihoidossa oleville lapsille, samoin neuvolan kautta järjestettävät eri kerhot. Yhä suurenevassa muuttovoittokaupungissa tukiverkkojen tärkeys lapsiperheiden elämässä korostuu. Vertaistuki ja palvelut nuorille ja uusille perheille, monikkoperheille ja erityislasten perheille tulee tukea kunnallisesti, vaikkei niitä kunnan omina palveluina järjestettäisikään.

– Kantoliinassa tai -repussa lasta kuljettavalle tulisi myöntää maksuvapautus paikallisliikenteessä (samoin kuin rollaattorilla kulkevalle) sosiaalisista syistä, ei vain turvallisuusnäkökulman vuoksi, jolla lastenvaunujen maksuttomuus on toistaiseksi perusteltu.

Kiinnostuitko? Liity joukkoon tapahtuman Facebook-sivulla .

Tervetuloa!
Lapsipoliittinen lenkki
Ke 16.5.2012 klo 13
Kokoontuminen Kahvila Nekka, Uittokuja, Länsi-Tuira
Lenkki 3,8 km ja n. 45 min
Kahvit ja keskustelu noin 1/2 h.
Mukaan: vaikuttamishalu, säänmukainen varustus, lapsi/lapset.

hyväksytty

Vastaa