Hilkka Haagan iskulase on "Meillä on varaa tulevaisuuteen".

Hilkka (vas.) here!

Hei! Olen Hilkka Haaga, oululainen vasemmistoliiton aktiivi.

Haluan ajaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on aidosti tasavertaiset mahdollisuudet paitsi osallistua, myös onnistua. Puolueesta toiseen vakuutellaan, että politiikalla taataan se, että lähtökohdat hyvään elämään on kaikilla samalla viivalla, mutta monesti unohtuu, että viivan jälkeenkin toisia pitää auttaa enemmän.

Uskon itseäni viisaampiin, jotka sanovat, että kerralla kunnolla tehty tulee halvemmaksi kuin perusasioissa pihistely. Tämä pätee myös ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Politiikka voi syyllistää ja etsiä vikoja, se voi ylläpitää rakenteita, jotka edistävät eriarvoisuutta. Näitä rakenteita ja niiden olemassaoloa ja vaikutusta ei ehkä tunnisteta riittävästi. On helpompaa ”säästää” siitä, mikä näkyy heti viivan alla. Hetken kuluttua voidaankin ihmetellä, miksi jossain toisaalla kulut nousevat. Tämä konservatiivinen talousajattelu ja ihmisryhmien jakaminen kalliisiin ja kunnollisiin näkyy ajan kuluttua isompana miinuksena viivan alla, ja siihen meillä ei ole varaa. 

Politiikan tulisi ennakkoluulottomasti edistää kaikkea toimeliaisuutta ja piirtää lähtöviivat vähän kunkin lähtötason mukaan. Matkalla vauhtia voi parantaa keventämällä painolastia tai tankkaamalla. Maaliin voi edetä myös muuten kuin itsetarkoituksellisesti leikkaamalla. Kyllä meillä on varaa tulevaisuuteen.

Kiva, että tulit katsomaan sivujani! Ota yhteyttä, jos jokin askarruttaa!

Blogissa

Missä minusta olisi hyötyä ja miksi puoluehallitus?

2. kesäkuuta 2022

Ihan mahtavaa, pian se on: puoluekokous. Liuta talkoolaisia ja kokouksen mahdollistavia toimitsijoita,… LUE LISÄÄ

Oikeuksista ja välttämättömyyksistä

1. toukokuuta 2020

Toverit, hyvää vappua! Hyvää työn juhlaa! Elomme poikkeustilassa on nostanut tänä keväänä… LUE LISÄÄ

Konsultti kosioretkellä

7. helmikuuta 2020

Oulu tilasi ulkoisen arvioinnin Suomen tunnetuimman kuntasaneeraaja Eero Laesterän (kok.) konsultointiyritykseltä. Saimme… LUE LISÄÄ

Kalenteri

Kalenteri

Ota yhteyttä

    • hilkka.haaga@gmail.com
    • |
    • +358 44 572 4119
    • facebook
    • instagram
    • twitter

Ota yhteyttä

    • hilkka.haaga@gmail.com
    • |
    • +358 44 572 4119
    • facebook
    • instagram
    • twitter