Hilkka Haaga – Meillä on varaa taiteilla. Kulttuuri, tapahtumat, kaupunkikulttuuri, elinvoima, luovat alat, kulttuurin hyvinvointivaikutukset.

Kulttuuriin panostaminen kannattaa. Pohjoisen Skandinavian pääkaupungissa tulee olla kattavat ja monialaiset kulttuuripalvelut. Oulusta löytyykin jo galleriaa ja ulkoveistosta, nukketeatteria ja sirkusta, sinfoniaa ja museota. Pienimuotoisessa kaavassa Oulu on myös kulttuurien sulatuskattila; pohjoisen Suomen valuma-alue, ja kunnasta löytyy kulttuurin ripauksia eri alueilta aina pohjoisimmasta Lapista skeptiseen kainuulaisuuteen. Kulttuuri on taidetta, puheenpartta, tapahtumia, ruokaa, vaatetta ja tekemisen tapoja. Kulttuuri on tärkeä elinvoimatekijä, sen vaikutuksia aluetalouteen ei voi kiistää. Kulttuuri on myös arvostettavaa sen sivistävän ja ajattelua kehittävän vaikutuksen sekä hyvinvointitekijöiden vuoksi.

Vaaliteemani:

  1. Tarvitsemme kaikkia: ammatti-, harrastaja- ja vapaan sivistystyön toimijoita. Ne ruokkivat toisiaan. Vaikuttamistyö kulttuurilaitostemme valtionrahoituksen osalta on tärkeää. Samoin tulee huolehtia siitä, että kaupungilla on oikeanlaisia ja riittäviä tukimuotoja muille ammatti- ja harrastajatoimijoille.
  2. Vaikka kulttuuri on arvokasta itsessään, on sillä myös hyvinvointivaikutuksia. Esimerkiksi monessa vanhusten hoivayksikössä sisällytetään omaan hoitosuunnitelmaan myös kulttuurisuunnitelma, jonka toteuttaminen on muistisairaiden toimintakyvylle tärkeää. Erilaiset terapiat draaman tai kuvataiteen keinoin ovat jo tutuksi tullut tapa mielenterveystyössä.
  3. Kulttuurin harkinnanvaraiset avustukset ovat euromääräisesti edelleen samalla tasolla kuin ennen kuntaliitosta 2013, vaikka väkiluku on noussut yli 200 000:een. Tason nosto on paikallaan varsinkin, koska:
  4. Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026! Näen tämän hienona mahdollisuutena rakentaa ja kohottaa pysyvästi kaikkien toimijoidemme verkostoja ja taiteellista tasoa, tuoda yhteen eri kulttuurin muotoja ja osallistaa kuntalaiset kokemaan ja tekemään kulttuuria, tai tarkemmin sitä, mitä kulttuurilla käsittää.
  5. Kulttuuri on myös sidoksissa elinkeinoihin. Varsinkin erilaiset tapahtumat ja festarit tuovat matkailijoita, mutta jo yksi leffan kuvauspäivä jättää helposti alueelle viisinumeroisen summan rahaa.
  6. ”Kulttuurihöntsäily” ja yhteisöllisyyden kehittäminen kulttuurin kautta edistää kuntalaisten vuorovaikutusta ja madaltaa kynnystä yksinäisyyden torjuntaan. Työttömien kulttuuripassit olisi mainio ja edullinen kokeilu.