Itsenäisyyspäivän puhe 6.12.2019
Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla
Oulun kaupungintalo
6.12.2019 klo 13
Hyvä yleisö, arvon veteraanit, oululaiset,
Kiitän kunniasta saada puhua täällä kaupungin kansalaisjuhlassa, tänään itsenäisyyspäivänä. Suomen itsenäisyys on tänään kestänyt 102 vuotta. Muistamme lämmöllä suuret satavuotisjuhlallisuudet, joissa Oulun kaupunki sai olla näyttävästi esillä, valtakunnallista, suoraa televisiolähetystä myöten. Rakas kotikaupunkimme sai myös isännöidä kansallisen veteraanijuhlan huhtikuussa 2016. Oulu on ollut myös merkittävä näyttämö Suomen itsenäisyyden historiaan liittyvissä vaiheissa. Sadan vuoden aikana Oulu on kehittynyt omaleimaiseksi, vapaaksi, vastuulliseksi ja osaavaksi kaupungiksi ja seuduksi.
Itsenäisyyspäivänä on hyvä muistaa historiamme vaiheita ja osoittaa arvostusta heille, jotka ovat tehneet mahdolliseksi kansakuntamme kehittymisen, monesti henkilökohtaisilla uhrauksilla. Kiittää edellisiä sukupolvia niistä mahdollisuuksista, joista nyt voimme nauttia ja joiden avulla voimme edelleen kehittää hyvinvointia, menestystä ja tulevaisuutta seuraavillekin sukupolville.
Vilpitön kiitos teille, arvon veteraanit, että asetuitte puolustamaan Suomea, tulevaisuuttamme ja itsenäisyyttämme.
Hyvät kuulijat,
Itsenäisyyspäivän kynnyksellä monet uutismediat pitävät perinteisen katugallupin ja kysyvät kohtaamiltaan ihmisiltä, mitä itsenäisyys heille merkitsee. Moni vastaa, ettei ole syvällisemmin ajatellut asiaa. Moni nostaa esille sen, että Suomi saa itse päättää mitä tekee, ja aika moni myös mainitsee, että ei valtio enää voi päättää mitään itse. Yksi muistelee talvisotaa, toinen yhdistää itsenäisyyden demokratiaan, kolmas voi kokea kansallistunteen vain urheilukilpailuissa.
Itsenäisyys on vapautta, jota seuraa vastuu. Vastuuta itsestä, mutta myös muista. Velvollisuuksia olla mukana, velvollisuus vuoropuheluun ja haluun tunnistaa ja välttää tilanteita, jotka voivat johtaa ikäviin lopputuloksiin. Suomi on parhaillaan vuorossa Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana. Itsenäisyys on myös uskallusta mennä omien rajojensa ulkopuolelle vaikuttamaan ja näyttämään esimerkkiä. Olla tarvittaessa riippumaton, osoittaa tarvittaessa tukea oikeita pyrkimyksiä kohtaan. Fiksusti toimivalla, pienelläkin itsenäisellä valtiolla on merkitystä.
Arvon kuulijat,
Kuulimme tämän juhlatilaisuuden aluksi kansallissäveltäjämme Sibeliuksen tuotantoa. Suomalainen kulttuuri ja taide onnistuvat monesti määrittelemään tarkkaan, rakkaudella ja koskettavasti sitä, keitä ja minkälaisia suomalaiset oikein ovat.
Lausun teille Katri Valan runon vuodelta 1942, nimikkorunon kokoelmasta Pesäpuu palaa
Levottomina kiertävät ajatukset maata
kuin linnut palavaa pesäpuuta.
Hävityksen, nälän, paon tiet
johtavat koteihin kautta maan.
Siellä olisi ihmisen
ollut hyvä elää
kasvin lailla hiljaa
suonissa tuleentuvien peltojen rauha.
Sukeltaa aamujen kastemaljaan,
kuohua väkevästi kesän auringon alla,
liukua syyspäiväin hopeasineen.
Laulaa laulu rakkaudesta,
lasten ilosta ja ihmetyksestä.
Tuskan mustissa liekeissä,
valitusten meressä
karaistuvat kärsivälliset sydämet,
terästyvät viljelijäin siunaavat kädet
kumeaan uhkaan,
puhdistavaan hävitykseen.
Ajatukset kiertävät maata
kuin linnut palavaa pesäpuuta
tähyten pesien tuhoojia,
huutaen taistelun kovan laulun.
Kuinka hienosti Vala runossaan kuvaa sotien jälkeen vallinnutta suomalaista ajattelua: toivetta yksinkertaisesta, rauhaisasta, pyyteettömästä ja luonnonläheisestä elämästä, joka on yhtäkkisesti lakannut ja muuttunut. Runon kertoja kertoo hämmennyksestään, pelostaan ja tuskastaan näkemänsä tuhon edessä.
Runossa kuulemme selvästi kirjoitusajankohdan, sodan, mutta myös yhtymiä nykyaikaan: kertoja voisi yhtä hyvin tehdä havaintoja 2020-luvulle siirtyvästä Suomesta, joka katsoo maailman paloa. Uhkat ovat vain vähän erilaisia, hävityksen luonne toinen.
Hyvä juhlayleisö,
Suomessa, pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, on itsestään selvää, että kaikista, myös heikoimmista pidetään huolta ja kaikki pidetään mukana – ihan niin kuin kaveriakaan ei jätetä. Pesäpuita palaa alueilla meistä kaukana, mutta kauempana tapahtuvien konfliktien vaikutukset tulevat lähemmäksi arkeemme. Emme ole yksin. Suomen satavuotisjuhlan tunnuslause ”Yhdessä” pitäisi pitää voimissaan ja kunniassa myös juhlavuoden jälkeen. Uskon, että yhdessä voimme ratkaista näitä ongelmia, kuten tähänkin asti.
Tällä hetkellä pesien tuhoojia – varsinaista ulkopuolista sotilaallista uhkaa – Suomelle ei näy. Puolueettomuus ja liittoutumattomuus on ollut viisas tie. Suurin yhteiskuntarauhan riski tuleekin rajojemme sisältä: ongelmiamme 2000-luvulla ovat sosiaalinen epätasa-arvo, kasvava tyytymättömyys ja vaurauden sekä osallisuuden polarisoituminen. Näihin ongelmiin voimme puuttua varmistamalla kaikille yhtenäiset oikeudet ja valmiudet osallistua kasvatukseen, koulutukseen ja sivistykseen, työhön ja toimeentuloon sekä hoivaan ja huolenpitoon.
On arvioitu, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa. Meillä ei ole varaa päästää yhtään lasta syrjäytymään, ei taloudellisista eikä inhimillisistä syistä. Meillä on maailman parhaimpiin kuuluva koulujärjestelmä, jonka ympärille voimme ja olemmekin rakentaneet turvaa tuovia palveluja. Mielenterveyden ongelmat ovat suurin yksittäinen syy nuorten aikuisten jäämiseen työkyvyttömyyseläkkeelle. Siksi mielenterveyspalvelujen tulee olla keskiössä tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta valmistellessa.
Työikäiset ihmisemme ovat osaavia, työteliäitä, ahkeria ja rehellisiä, mutta meitä koettelee halpuutus ja kilpailu; globalisaation ja maailman talouden kehityksen syömät työpaikat; yritysten haluttomuus investoida tuotantoon tai tutkimus- ja kehitystoimintaan, suuryritysten ostotarjoukset, joista ei voi kieltäytyä, sekä omistusten ja verotulojen pako ulos Suomesta. Moni suomalainen haaveilee kokoaikaisesta työpaikasta, mutta joutuu sen sijaan tekemään useampaa osa-aikaista silpputyötä, eikä silti ansiotaso riitä normaaliin elämään. On kestämätöntä, että työssäkäyvä joutuu hakemaan yhteiskunnan tukia asumiseen. Tarvitsemme pesäpuiden turvaamiseen uudenlaisen sosiaaliturvan ja rahoitusmallin sille.
Tämänhetkinen tilannekuva ei erityisesti houkuta useamman lapsen hankintaan tai asumiseen muualla kuin kasvukeskuksissa. Lapsia synnyttävät naiset, ja sukupuolten tasa-arvon takaaminen päätöksenteon sukupuolivaikutuksia arvioimalla on ehdottoman tärkeää kansakuntamme jatkuvuudelle.
Koti ei aina ole turvallisin pesäpuu ikäihmiselle eikä laitosasuminenkaan ei mielikuvissa ole hohdokasta. Tänä syksynä kuntapuolella on selattu useita tutkimuksia ja selvityksiä, joissa näkyy selkeästi globaalit trendit. Kaupungistuminen sekä ruokakuntien ja asuntojen koon pieneneminen ilmaisevat selkeästi, että yksinäisyys on ottamassa vallan. Harvassa kasvavat pesäpuut eivät muodosta yhteisöllistä verkkoa. Kuluneena vuonna usko ja luottamus vanhustemme hoivan rakenteisiin ja toteuttajiin on rapautunut, pesäpuista on juuret kuivuneet ja oksat katkeilleet. Inhimillinen vanhuus on taattava kaikille ikäihmisillemme. Toivon, että vanhustenhuollon kriisi on nostanut katseen olennaiseen, ja että yhteisöllisten toimintamuotojen nousun avulla löydämme keinoja hoitaa vanhuksemme humaanilla ja arvostavalla tavalla.
Hyvät kuulijat,
Itsenäisyys on ilmaisun vapautta, oikeus omaan kulttuuriin ja kieleen. Valitettavasti yhteiskunnassamme nousee sellainen puhetapa, jota ei voi kannattaa. Sananvapautta ei ole se, että eri mieltä olevien viestintäkanavat täytetään solvauksilla ja uhkauksilla. Rakentava kritiikki on siivittänyt Suomea eteenpäin, panettelu, haukkuminen, itsetarkoituksellinen mielensä pahoittaminen ja vähättelevä puhe ei sitä tee. Väärin tulkittu sananvapaus kaventaa tällä hetkellä osallistumisen mahdollisuuksia ja kaventaa kansalaistemme perusoikeuksia. Vihapuheen kitkemisen lisäksi mahdollisuus itseilmaisuun ja tulkintaan tulee taata myös omille kielivähemmistöillemme, niin ruotsin, saamen kuin karjalan kielen puhujille. Rasismille ja piilorasismille on tehtävä ehdoton stoppi.
Hyvät kuulijat, miten rakennamme itsenäistä Suomea eteenpäin?
Me voimme – ja meidän pitää – istuttaa uusia ajatuksia, uusia pesäpuita ja kasvattaa niistä kaunis, tiheä metsä. Suomalainen keksii ja kehittää, jalostaa ja arvostaa. Panostukset osaamiseen, koulutukseen ja tutkimukseen eivät mene koskaan hukkaan. Oulun yliopisto ja ammattikorkeakoulu ovat alueemme osaamisen lippulaivoja, joilla saamme pesäpuumme kukoistamaan.
Meidän tulee muistaa myös ne pesäpuut, jotka tulee jättää rauhaan ja joita vaalia: ne, jotka luovat meille ilmaa, jota hengitämme, energian, jolla kotimme lämpiävät ja tuotteet, joita arjessamme käytämme ja joita viemme ulkomaille. Tällaiset luonnonvarat, kuten suomalainen metsä tai puhdas pohjavesi voivat olla tulevaisuuden maailmassa kovinkin tavoiteltuja rikkauksia. Siksi meidän pitää olla osaltamme mukana pitämässä huolta siitä, että maapallomme säilyy elinkelpoisena ja että näitä luonnon rikkauksia käytetään säästeliäästi ja huolellisesti. Konfliktit lisääntyvät raaka-aineiden ja elintilan huvetessa. Siksi vaalimalla luontoa vaalimme myös ihmisluontoa.
Hyvä yleisö, arvon veteraanit!
Kiitän teitä huomiostanne tässä arvokkaassa tilaisuudessa. Itsenäisyys on pohjimmiltaan iloinen asia. Kukin voi viettää itsenäisyyttä omien tapojensa ja perinteidensä mukaisesti – arvokkuudella, juhlavuudella, liikuttuneena, riehakkaasti – itsenäisyytemme kyllä kestää moninaisia tapoja ilmentää ylpeyttä kotimaastaan, sen ihmisistä ja sen vaikutuksesta muuhun maailmaan. On ilon asia olla suomalainen 2020-luvun avoimessa, älykkäässä, kansainvälisessä, moniarvoisessa, avoimessa Suomessa.
Itseni ja Oulun kaupungin puolesta toivotan teille Hyvää itsenäisyyspäivää.
