Lapsen oikeus on Oulun etu
*** kirjoitus julkaistu Oulu-lehdessä 25.11.2017***
Varhaiskasvatus puhuttaa jälleen Oulun talousarvion käsittelyssä. Esitykset subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamisesta sekä yli 3-vuotiaiden lasten ryhmäkokojen palauttamisesta hävisivät äänestyksen kaupunginhallituksessa Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. äänin 7–6.
On kestämätöntä, että lapsen oikeuteen saada kokopäiväistä varhaiskasvatusta kajotaan vanhemman työmarkkinatilanteen tai uuden perheenjäsenen syntymän, siis alaikäisestä lapsesta riippumattomien tekijöiden perusteella. Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista ainoastaan Oulu on rajannut varhaiskasvatusoikeutta, vaikka meillä varhaiskasvatukseen osallistuminen on heikointa.
Oulussa avoin varhaiskasvatus on suositumpaa kuin muissa suurissa kaupungeissa. Avoimilla kerhoilla saatiin tehokkaasti ohjattua perheitä pois ”kalliista” kokopäivähoidosta. Tosiasiassa kuusikkokuntien vertailussa Oulun varhaiskasvatus on edullisinta.
Oulussa yksityisen päivähoidon osuus on maan suurin, nyt noin 38 %. Päivähoito on lähipalvelu, eikä kaikilla asuinalueilla perheillä ole aitoa mahdollisuutta valita päiväkotia. Palveluseteli perustuu kuluttajan ja päiväkodin väliseen sopimukseen, jonka vuoksi kunnallisessa ja yksityisessä hoidossa on eroja. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ja ryhmäkokojen palauttaminen antaisivat siis myös taloudellista pelivaraa yrittäjille siihen, että palvelusetelisääntökirjaan voitaisiin neuvotella palvelujen yhdenmukaisuutta parantavia muutoksia.
Viime vuonna talousarvioon lisättiin 1,5 miljoonaa euroa erityistä tukea tarvitsevien lasten ryhmiin kompensaatioksi ryhmäkokojen kasvattamisesta. Tämä varaus on ensi vuonnakin raamissa. Käytännössä määräraha on ollut vaikea kohdentaa niin, että päiväkoteihin oltaisiin saatu pysyviä käsipareja. Lapset viettävät arkensa ryhmissä, joissa lasten lisäksi vaihtuvat aikuiset. Joillain järjestelyillä myös alle 3-vuotiaita on sijoitettu isompien lasten isompiin ryhmiin.
Laadukas varhaiskasvatus on muuta kuin ”pelkkää päivähoitoa”. Se pienentää lasten osaamisen tasoeroja kouluun siirtyessä sekä antaa sosiaalisia, yhteistyö- ja oppimisen taitoja – mutta vain lapsen kehitystasoa vastaavissa riittävän pienissä ryhmissä, joihin kaikilla on yhdenvertainen oikeus osallistua.
Toivon, että valtuustossa lapsen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen voittaa. Päätös olisi Oululle myös hieno vetovoima- ja pitovoimatekijä.
Se aika vuodesta – talousarvion käsittely
Oulun kaupunginhallitus kokoontui marraskuun alussa budjettiriiheen käsittelemään vuoden 2018 talousarviota ja suunnittelukautta 2019–2020. Tänään 14.11. kaupunginhallitus jatkaa äänestyksiin nissä aiheissa, mistä ei neuvottelutulosta olla saatu. Valtuustossa muutosesityksiä kaupunginhallituksen pohjaan tehdään 27.11. ja päätökset ensi vuoden budjetista nuijitaan pöytään 11.12. Mitä siis on luvassa?
Talousarvion vai käyttötaloussuunnitelman asioita?
Kaupunginjohtajan tekemä talousarvioesitys oli ensi lukemalta melko ameeba – mitään ei tekstikirjausten mukaan esitetty leikattavaksi! Kuitenkin kirja sisälsi jo valmiiksi leikkauksia 20 miljoonaa, eri hallintokuntien kutistetuissa raameissa. Kaupunginvaltuuston valta talousarvioon kulkee näin isossa organisaatiossa ylätasolla, pienet pirut luuraavat lautakuntien päätettävissä käyttötaloussuunnitelmissa. Jos tarkempia säästösuunnitelmia ei ole kirjattu talousarviokirjaan, on valtuustolla aika vaikea tehtävä arvioida raamin riittävyyttä kullekin hallintokunnalle. No, nyt ei ole vaikea arvioida: ei se riitä. Eilisessä valtuuston kokouksessa myönnettiin ylityksiä tältä vuodelta jos jollekin hallintokunnalle – ja ensi vuoden raami on siis tiukempi.
Missä tulot?
Virkamiesesityksen heikkous on vasemmiston mielestä tulojen kehittymisen vaisu arviointi sekä velkaantumisen liiallinen dramatisointi. Oulun Sataman iso investointi on toki menoja, mutta investoinnista johtuvaa tulojen kasvua ei ole huomioitu riittävästi. Tänä vuonna yleisen taloustilanteen ja työllisyyden parannuttua verotulot ylittävät arvion 17 miljoonalla eurolla. Sitoutumaton sanomalehtemmekin intoutui jo uutisoimaan, että Oulun yhteisöveron tuotto syöksyy. Tosiasiallisesti dramaattisesta käppyrästä jäi puuttumaan tämän vuoden ennuste, joka tähtää 44,6 miljoonan euron verotuottoon – siis vuoden 2009 ja 2011 tasoon. Suunta on ylöspäin.
Vasemmiston muutosesityksistä
Aiempina vuosina on väännetty mm. alle 18-vuotiaiden maksuttomista liikuntavuoroista, yksityistieavustuksista, strategiarahasta kulttuurin, liikunnan ja ennaltaehkäisevän työn kohteisiin, varhaiskasvatuksesta, Oulu-lisästä, perhehoitajien määrästä ja mistä vielä.
Tänä vuonna vasemmisto nosti keskeisiksi tavoitteikseen hyvinvointikeskusten vastaanottoaikojen paremman saatavuuden iltavastaanottoajoilla ja puhelimitse sekä terveyskeskusmaksun poistamisen. Ajamme myös varhaiskasvatuksen subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamista, varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentämistä sekä yksityisen ja kunnallisen päivähoidon käytäntöjen yhdenvertaistamista. Mukana esitysnipussa oli myös mm. Pikisaaren kulttuurikeskus, eläinmuseon säilyttäminen Linnanmaan kampuksella, huumetyön parempi toiminnan järjestäminen sekä pyöräilyn edistämiseen suunnatun budjetin selkeämpi seuranta.
Poikkeuksen aiempiin vuosiin tuo vapaaehtoisista asiantuntijoista – siis valtuutetuista – koostuneen ryhmän esitys työllisyyden hoidon pullonkaulojen ratkaisemiseksi. Oulun malli 2.0 -valmisteluryhmään kuului edustus jokaisesta halukkaasta valtuustoryhmästä. Ryhmän pani alulle vasemmiston valtuutettu ja työllisyysasiantuntija Anne Huotari.
Veroista
Verotusasioissa ryhmässämme oli kahta tuulta. Tuloveroprosenttiin ei kaivattu muutoksia, mutta kiinteistöveroista rakentamattoman rakennuspaikan 3 % veroa itse kannatin. Mielestäni kaupungin hyväksi tunnustettu maapolitiikka on ansiosta tunnustettua, mutta on myös kallista ostaa maa-alueita ja kaavoittaa alueita kauas keskustasta, kun mm. entisten kuntakeskusten läheisyydestä löytyy valmiiksi kaavoitettuja tontteja kuntainfran, kuten tien, viemärin ja voimalinjan äärestä. Tämä vero voisi nostaa tontinomistajien kynnystä pantata tontteja arvonnousua odotellen ja voisi saada tontteja kiertoon alueilla, joilla on paineita palvelujen kustannustehokkaaseen järjestämiseen. Verokertymä olisi ollut maltillinen muutama sata tuhatta euroa. Esitys kuitenkin hävisi eilen valtuuston äänestyksessä, joten Oulun veroprosentteihin ei tullut muutoksia.
Eikä siinä vielä kaikki
Talousarvion käsittely on aina intensiivistä, mutta näin valtuustokauden alussa siihen kohdistuu aina suuria odotuksia ja epäluuloja, sillä samaan aikaan käsitellään myös muita, itse asiassa isompia ja ohjaavampia asiakirjoja. Tulossa on siis palveluverkkoselvitys ja siihen liittyvät päätökset, omistajapoliittiset linjaukset, Muutosohjelma, kaupunkistrategia ja monia muita strategiasta johdettuja ohjelmia, joissa linjataan paitsi poliittisesti ja sisällöllisesti, myös toteutetaan säästöjä. Esimerkiksi tavoittellisen Muutosohjelma 2020:n toimenpiteet 40 miljoonaa parempaan vuosikatteeseen ovat pääosin leikkauksia.
Lisää perheasuntoja keskustaan
Mielipidekirjoitus Kalevassa 28.10.2017, vastine
***
Haluamme kiittää Oulun yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikkiä kirjoituksesta Kalevassa 26.10. otsikolla “Lisää pitovoimaa nuoriin koulutettuihin perheisiin” ja tuoda esiin keinoja haasteen ratkaisemiseksi. Matinheikki esittää aiheellisen huolensa siitä, että Oulun keskustan asuntokoot eivät vastaa perheiden tarpeita.
Olemme iloisia siitä, että virkamiesjohdossa on vihdoinkin tunnistettu globaalin kaupungistumistrendin tuoma ilmiö, jossa keskustojen vetovoima kasvaa myös lapsiperheiden keskuudessa. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan oululaisten asumistoiveiden ykkönen on kerrostaloasunto lähellä palveluja.
Koska markkinaehtoinen asuntotuotanto tuottaa tällä hetkellä pääasiassa pelkästään pieniä asuntoja, on tosiaan mietittävä, kuinka saamme keskustaan perheille sopivia asuntoja.
Matinheikki esittää keinoiksi vastuun isojen asuntojen rakentamisen keskittämisestä Oulun kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Sivakalle ja rakentamista puistoalueille, sillä kaupunki ei juuri omista muuta tonttimaata keskustassa.
Mielestämme mukaan täytyy saada myös muut toimijat. Laadukkaan vuokra-asumisen lisäksi perheitä juurruttaisi Ouluun mahdollisuus hankkia kohtuuhintainen omistusasunto keskustasta. Kaupungilla on kaavoituksen monopoli, joten keinot ovat olemassa, vaikka tonttimaa olisikin muussa omistuksessa. Yleensä kasvavat kaupungit määräävät asuntotyyppijakauman asemakaavassa, näin voidaan tehdä myös Oulussa.
Keskustan läheltä tontteja yksityisille rakentajille luovutettaessa tulee perheasuntojen toteuttaminen ottaa mukaan sopimuksiin. Varsinkin strategisesti tärkeillä kaupunkialueilla tonttien vuokraaminen rakennuttajille on kohtuuhintaisuuden näkökulmasta edelleen järkevin tapa. Kerrostalotonttien luovuttaminen tai vuokraaminen ryhmärakentajille eli suoraan asukkaille edistäisi myös perheasuntojen ja jopa -kortteleiden syntymistä.
Asuntojen kohtuullista hintatasoa, täydennysrakentamista ja monipuolista asuntotarjontaa voi edistää monella tapaa. Autopaikkanormin tarkastelu on tulossa päätöksentekoon. Huomiota kannattaa kiinnittää myös kaavoitusmaksuihin, lupaprosessien sujuvoittamiseen ja neuvontaan.
Lapsiperheiden keskustassa asumista edistäisivät myös taloyhtiöiden laadukkaat yhteistilat, kuten kohtaamispaikat pihapiirissä, sisäänkäyntien säilytystilat kuraeteisineen ja piha-alueiden ympärivuotinen käyttö.
Entä mikä on viheralueiden rooli?
Keskustan vetovoima ja viihtyisyys on riippuvainen viheralueiden laadusta ja määrästä. Perheiden näkökulmasta niiden tulee sijaita riittävän lähellä, jotta ulkoilemaan pääsee helposti myös sen ikäisten lasten kanssa, jotka eivät vielä liiku omatoimisesti. Mielestämme Oulussa ei ole liikaa puistoja. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Oulussa onkin vähiten viheralueita asemakaavoitetuilla alueilla.
Yhdymme ilolla Matinheikin näkemykseen keskustan suurten asuntojen tarpeesta. Nyt on hyvä aika ottaa kaikki keinot käyttöön, kun markkinat toimivat ja keskustan vetovoima on kasvussa.
Hilkka Haaga
Oulun kaupunginhallituksen jäsen (vas.)
Jenni Pitko
Oulun kaupunginhallituksen 1. vpj (vihr.)
Näkymätöntä mustetta Muutosohjelmassa
Muutosohjelma 2020 on linjapaperi, jossa pyritään kuvaamaan, mitä Oulun kaupungissa on tehtävä, jotta säilymme hengissä maakuntauudistuksesta. Pääpiirteittäin sote- ja maakuntauudistus vaikuttavat niin, että 30–40 % kunnan työntekijöistä siirtyy maakunnan palvelukseen, samoin irtain omaisuus maakunnalle siirtyvien toimintojen osalta (liittyen pelastustoimeen, ensihoitoon ym. viranomaistoimintoihin). Maakunta vieläpä vuokraa määräajaksi kaupungilta ne tilat joissa toimintoja aikoo pyörittää. Näihin tiloihin, irtaimeen ja henkilöstöön käytetyt velat sen sijaan jäävät kaupungille, ja tämäkös pelottaa. Oulunkin ”liikevaihto” putoaa uudistuksen jälkeen 1,3 miljardista 600 miljoonaan, mutta velat jää. Suhteellinen velkaantuneisuus nousee jonnekin 130 % tuntumaan. Valtion asettamaa kriisikuntakriteeriä panikoidessa unohtuu, että ongelma on koko valtakunnan yhteinen. Näillä kriteereillä kaikki Suomen kunnat ovat kriisikuntia v. 2020. (No ei ehkä Kauniainen). Talousjohtaja Weisellkin kommentoi Kalevassa viikonloppuna että hyvinhän meillä oikeastaan menee, tilanne ei ole lohduton.
On hyvä, että tulevaisuuteen varaudutaan selkeällä ohjelmatyöllä. Oulun kaupungin Muutosohjelma 2020:ssa on kuitenkin pari kohtaa, jotka jäävät niin mystiseksi tai vajaiksi, että epäilen niiden kirjoitetun näkymättömällä musteella.
40 miljoonan musta aukko
Dokumentissa puhutaan ristiin kahdesta asiasta: ”Talouden tasapainottamistarpeen on arvioitu olevan noin 40 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä” ja toisaalla ”…vuosikatetavoite on 40 miljoonaa nykyistä suurempi vuonna 2020.”
Vuosikate on luku, joka kuvaa toimintamenojen ja tulojen suhdetta. Aiempina vuosina tehty ali- tai ylijäämä ei vaikuta tarkasteluvuoden vuosikatteeseen. Tämän vuoksi Oulu voisi vaikka tehdä ylijäämäisen tuloksen vuosina 2018 ja 2019 ja silti jäädä saavuttamatta tavoitetta vuonna 2020 – tai ottaa joka vuosi sata miljoonaa velkaa ja silti tehdä vuosikatteeltaan paremman vuoden. Hauskaa, että lähtötilatarkastelussa ero viime vuoden vuosikatteen ja tämän vuoden ennusteen ero on 37 miljoonaa euroa. Toivotaan nyt kuitenkin, että tavoitteena on saavuttaa pysyvä vuosikatetaso siihen 80–100 miljoonan hujakoille.
Leikataan, höylätään, fiilataan
Asiakirja pohjaa käyttötalousmenojen leikkaamiseen. Esimerkiksi sivistys- ja kulttuurilautakunnan säästötavoite on 5 miljoonaa vuosittain. Asiakirjassa esitellään vaihtoehtoiset tavat toteuttaa säästöt: joko henkilöstömenoja karsimalla tai rakenteellisilla muutoksilla. Rakenteellisten muutosten ongelma vain on, että ne vaativat yleensä investoinnin, jotta rakenne saadaan muutettua, ja rakenteellinen säästö alkaa näkyä vasta muutaman vuoden kuluttua, esim. kouluverkkoratkaisuissa väliaikaiset väistötilat ja rakennettavat tilat vaativat ensin investointirahaa. Näitä rakenteelliseen säästöön tähtääviä investointeja ei olla huomioitu, joten todellisuudessa sopeuttamistarve onkin enemmän kuin 40 miljoonaa.
Missä tulopuoli?
BusinessOulun osiossa kerrotaan, että liikelaitoksen toiminta tähtää verotulojen nousuun. Määrää ei kuitenkaan täsmennetä. Työttömyyskorvauksista aiotaan saada säästöä 570 000 euroa. Se on Oulussa, sakkomaksujen luvatussa maassa hävyttömän vähän. Harmillista myös, että poliitikkojen perustaman Oulun malli -työryhmän, joka on käynyt läpi työllisyys- ja työllistämisasioita tämän syksyn, raportointi ei ehtinyt mukaan muutosohjelman valmisteluun. 25 miljoonaa euroa sakkomaksuja on liikaa, ja nyt muutosohjelman yhteydessä kaupunginhallituksen päättämä yhteistoimintamenettelyn aloittaminen voi heikentää kaupungin mahdollisuuksia työllistää. Toivottavasti Oulun malli saa kannatusta sentään talousarviokäsittelyssä.
Asiakirjassa ei myöskään oteta kantaa verokehitykseen. Oulussa suuret yritykset, jotka tekivät tappiota 2000-luvulla, saavat nyt maksaa täyttä yhteisöveroa, kun tappiontasausjärjestelmän 10 vuoden armonpullavuodet umpeutuvat.
Tuotto-odote kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Oulun Sivakalta tulee olemaan 1 miljoonan vuosittainen paukku pienituloisilta kaupungin kassaan vuokrankorotusten muodossa. Vuokrankorotuksista on itse asiassa jo päätetty Sivakan hallituksessa ennen valtuuston päätöstä. Vuokrankorotusta luonnehditaan maltilliseksi, n. 6 c/m2. Vuodessa se tekee kuitenkin pienituloiselle parinsadan lisämenon. Sivakan tuotto on myös määritetty vuosittaiseksi – ja jonakin toisena vuonna vuokrankorotuspaineita voi tulla muista toiminnoista. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että kaupunki ei edellytä tuottoa tällaisena vuonna.
Kolmasosan kaatokori
Harmillinen yksityiskohta paperissa on se, että 40 miljoonan tavoitteesta kolmasosalle ei ole esitetty lainkaan toimenpiteitä. Dokumentissa viitataan toimenpiteisiin, joilla katetaan 13,5-15,5, miljoonan edestä rakenteellista säästettävää – nämä toimenpiteet kuitenkin päätetään myöhemmin. Ohjelma-asiakirjan luonne piti olla valmistelua ohjaava ja linjaava asiakirja, niin että päätetyt toimenpiteet tuodaan asiakohtaisesti kuhunkin päätöksentekoelimeen erikseen päätettäväksi. Miten koko luottamushenkilöorganisaatio voisi sitoutua tällaiseen linjaukseen? Ajatellaan vaikka Sikua: tehdään ensin linjatun mukaan rakenteellisia korjauksia viidellä miljoonalla per vuosi, ja lopussa todetaan että 10 miljoonaa puuttuu. Siinä kohtaa virkamies vetoaa tehtyyn linjaukseen, tuo esityksen henkilöstövähennyksistä ja lautakunta on puun ja kuoren välissä joutuessaan päättämään.
Muutosohjelman suhde muihin ohjelmiin
Kaupungin suurimpia linjapapereita käsitellään näin valtuustokauden alussa yhtä aikaa ja rinnan. Toisaalta se on hyvä, mutta välillä melko sekavaa. Muutosohjelmassa on aineksia vuoden 2018 talousarviosta sekä omistajapoliittisesta ohjelmasta. Tai sitten niissä on aineksia Muutosohjelmasta. Kaikkia näitä papereita sitoo yhteen yhteistoimintamenettely, jonka kaupunginhallitus päätti käynnistää tänään 16.10.
Uhanalainen laji: tekli
Oulun kaupungin Tekninen liikelaitos on harvinaislaatuinen laji.
Ympäristön ylläpitopalvelut hoitaa karkeasti sanoen kadut, puistot, leikki- ja liikuntapaikat sekä taimiston ja metsien hoidon ja esim. myrskyvahingoista ja kaivutöistä johtuvat korjaukset (mm. päällystykset). Maarakennuspalvelut rakentaa ja peruskorjaa edellisten lisäksi vesi- ja viemäriverkostot sekä tekee yhdyskuntasuunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä maastomittaus- ja pohjatutkimuspalveluita.
Tekli on onnistunut sinnittelemään vuosikausia jatkuvasta reviirin pienenemisestä huolimatta. Toimintaa on ”tehostettu” rekrytointikiellolla ja ”hyödyntämällä eläköityminen täysimääräisesti”. Kehittäminen on ollut todellisuudessa supistamista. Järjestelmällinen hidas näivettäminen ja alasajo ei kuitenkaan nähtävästi riitä.
Mitä nyt taas?
Oulun kaupungin omistajapoliittista ohjelmaa valmisteltiin viime keväänä lausuntokierroksella ja se oli hyväksyntää vaille valmis valtuustolle vietäväksi jo toukokuussa. Yhtäkkiä syyskuun konsernijaoston kokouksessa jo kertaalleen valmisteltuun asiakirjaan olikin tullut muutos. Tekninen liikelaitos sulautuisi Serviisin ja Tilakeskuksen kanssa samaan liikelaitokseen. Teklin ympäristön ylläpitopalvelut ja maanrakennuspalvelut lakkautettaisiin 1.1.2019 alkaen. Tämä esitys ei edes ollut kirjattuna kokouksen esityslistaan päätösesitykseksi, vaan se muotoiltiin kokouksessa. Henkilöstöpoliittisesti päätös meni päin perää: Teklin työntekijät saivat lukea seuraavan aamun Kalevasta hommiensa loppuvan. Hieno alku myös kaupungin uudelle henkilöstöjohtajalle (Ville Urponen aloittaa virassa lokakuussa).
”Kesäkuussa 2017 valmistunut” maanrakennustyömaa kuvattuna syyskuun lopussa 2017.
Linjaus vailla perusteita
Omistajapoliittisen ohjelman hyväksynnän jälkeen edetään omistajapoliittiseen toimenpideohjelmaan, jossa määritellään, miten Teklin alta lakkautetut toiminnot jatkossa järjestettäisiin. Vaihtoehtojahan kuulemma on: siirto Oulun Veden (!) alle tai Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluihin. Tai sitten se todennäköisin: yksityistetään kaikki ostopalveluiksi. Olihan jo aiempi kehittämislinjaus muotoa ”Tavoitteena on, että Oulun teknisen liikelaitoksen osuus kaupungin palvelujen tuottajana pienenee ––.”
Teklin osastojen lakkauttamisen perusteeksi ei olla kuitenkaan esitetty organisaation rakenteeseen tai hallinnon kevenemiseen liittyviä perusteita, saati (vasemmiston ajaman) tilaaja-tuottajamallin lopettamista. Ainoa esitetty peruste on ollut yksikkötyötunnin vertailuhinta, tosin unohtaen sen yksityiskohdan, että yksikköhinnat ovat vertailukelvottomia, kun Tekli pääosin hoitaa vaativammat kohteet itse. Tekli valvoo myös ostopalvelu-urakat. Lisäksi Tekli on voinut omalla kalustollaan tulla turvaamaan palvelutason riittävyyttä haastavissa olosuhteissa. Mielestäni Teklin lakkauttaminen on harkitsematon, puhtaasti ideologinen esitys, jonka jatkovaikutuksia ei olla osattu arvioida.
Eihän tästä tykkää yrittäjäkään
Paljon suitsutettu elinvoimanäkökulma meinaa nyt jäädä linjausten jalkoihin. On muotia ajaa kaiken päätöksenteon tueksi yrvaa eli yritysvaikutusten arviointia. Tottakai tässäkin tapauksessa asianmukainen yrva kuuluisi tehdä: julkisen toiminnan alasajohan vaikuttaa merkittävästi yritysten toimintaan – eikä aina positiivisella tavalla! Paitsi että julkisen toimijan poistuminen avaa tilaa markkinaehtoiselle toiminnalle, se avaa tilaa toisentyyppiselle toiminnalle, kuin mikä tällä hetkellä markkinassa toimii. Tekli tilaa tälläkin hetkellä melkein 50 % kohteista alihankkijoilta. Jos isommat ja vaativammat urakat lähdetään kilpailuttamaan, ovat muutkin kuin paikalliset pienyritykset kiinnostuneita. Hankintatoimen ja -renkaan mallin tuntien urakoita ei suinkaan pilkottaisi, vaan lopulta pystyäkseen osallistumaan kilpailuun, tulee yrityksen kasvattaa omaa osaamistaan kattamaan myös nämä vaativammat urakat sekä kasvattaa volyymiaan niin, että monikansallisten yhtiöiden listahinnat tulee päihitetyksi. Muistammehan jeesustelun muutaman vuoden takaa, kun kävi ilmi, että kaupungintalon kukkaistutuksia hoitaa brittiläisen firman virolaiset ja puolalaiset puutarhurit.
…saati veronmaksaja.
Ja jos yllä esittämäni kauhuskenaario kilpailun kiristymisestä ja hinnanpoljennasta ei huoleta yrittäjää, niin veronmaksajaa varmasti kiinnostaa millä aikataululla yksityistetyn toiminnan hinnat alkavat nousta, kun julkinen toiminta ei sääntele hintatasoa.
Ote konsernijaoston pöytäkirjasta 11.9.2017. Kokonaisuuden ymmärtäminen mainittu.
Missä asiantuntijuus?
Kaiken huippu kupletin juonessa on se, että Oulun elinkeino- ja työllisyysasioista huolehtivalta BusinessOulu liikelaitokselta ei pyydetty lausuntoa asiassa.
Tekli on osaltaan toteuttanut kaupungin työllistämisohjelmaa tarjoamalla oppisopimus-, työkokeilu-, palkkatuki-, harjoittelu- sekä kesätyöpaikkoja. Yksityistämissuunnitelmia vastaan olisivat myös yritykset, mikäli niiden tulisi työllistää keski-iältään jo varsin korkeassa iässä olevat Teklin 180 työntekijää – liikkeenluovutusperiaatteella.
Suojelun arvoinen Tekli
Näin lyhyellä aikataululla kyhätty lakkautusskenaario on niin kummallinen, että väistämättä käy mielessä, mitä tämän varjossa valmistellaankaan. Vai onko Teklin osastojen lakkauttamisesta rakennettu lehmänkauppojen valuuttaa – näin päätöntä esitystä ei halutakaan toteuttaa, mutta kun uhka on rakennettu, voidaan vastakauppana sopia vaikka jostain muusta. Vaikka jonkin toisen harvinaislaatuisen ja uhanalaisen asian säilyttämisestä.
Täydennysrakentaminen edellyttää keuhkoja
Tuiran kaupunginosan täydennysrakentaminen etenee hyvää vauhtia. On perusteltua tiivistää kaupunkirakennetta siellä, missä palvelujakin on. Valmistuneet ja valmistuvat asuinrakennukset Koskitien molemmin puolin, Lipporannan alue sekä uusimpana valtuustossa hyväksytty Kaarretien kaava tuovat Tuiraan uusia asukkaita. Kouluverkosta poistuvan huonokuntoisen Tuiran koulun matalan päädyn tilallekin luultavasti tulee asumista. Lisäksi Tuiran kerrostalokaavaan jätettiin silloin 70-luvulla laajoja nurmialueita, joka mahdollistaa täydennysrakentamisen jopa nykyisten 9 -kerroksisten talojen väliin, näin toteutettiin Länsi-Tuiraan pari vuotta sitten Sivakan uudiskohde.
Alueen lisääntyvä asukasmäärä nostaa paineita alueen viihtyisyydelle. Länsi-Tuiran puolella tuiralaisia on pitkään ilostuttanut persoonallinen Tuiranpuisto, oma lähimetsä. Puistossa sijaitsee julkisia palveluja: mielenterveysyksikön lisäksi 1900-luvun alun rakennukset neuvola ja kriisikeskus. Keskemmältä siimeksestä löytyy vanhat sairaalarakennukset, joista osa on suojelumerkinnästä huolimatta päässyt huonoon kuntoon. Osassa on edelleenkin toimintaa: isoimmassa rakennuksessa toimii Lassin päiväkoti ja puiston länsireunalla vammaisten asumisyksiköt Schjerfbeck-koti ja Weikonkoti.
Tuiran hyvinvointikeskus rakentuu Kangastien kulmassa.
Tuiran hyvinvointikeskuksen valmistuessa suurin osa Tuiran sote-puolen palveluista siirtyy fyysisesti hyvinvointikeskukseen. Viereinen lasten leikkipaikka on perusparannuksensa loppusuoralla ja hyvinvointikeskuksen parkkihallia rakennetaan entisen Tuirankartanon alle. Hyvinvointikeskuskokonaisuus tarkoittaa ainakin neuvolarakennuksen ja entisen synnytyssairaalan nykyisistä tiloista luopumista. Mitä sitten tilalle?
Kriisikeskuksen 1900-luvulla rakennettu talo Tuiranpuistossa Koskitien puolella.
Alueen kehittämiseksi järjestettiin pari vuotta sitten ideakilpailu, ja Oulun yliopiston Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu -kurssi keräsi kuntalaismielipiteitä puiston käytöstä.
Voittajatyökin selvisi, mutta kehittäminen on jäissä ja odottanee hyvinvointikeskuksen valmistumista, parempia taloudellisia aikoja tai priorisoidummat kohteet menevät edelle. Keskustelu Tuiranpuistosta tulee kuitenkin nostaa nyt keskiöön, ennen kuin ajan hammas – tai tyypillinen oululainen ilmiö, tulipalo – iskee suojeltuihin rakennuksiin.
Mielestäni puistossa on paljon säilytettävän arvoista:
- niitä vadelmapensaita (seassa kasvavat nokkoset voisi karsia)
- ne alppiruusut (joita ihastellaan somessakin ympäri Suomea!)
- se pururata (täsmällinen, turvallinen, valaistu 1 km reitti, jolla lapsenkin on helppo harjoitella pakollista perisuomalaista talviurheilutaitoa)
- lintujen talviruokintapaikka (tämä on Tuiran mummoille tärkeää auttamistyötä)
- korkeaa puustoa (jotta puiston vakiovieras palokärki viihtyisi edelleen)
Ja lisäksi :omaehtoisen tekemisen tiloja kulttuuritoimintaan, esimerkiksi tyhjentyvissä rakennuksissa; kahvila; yhteisötoiminnalle sopivia kokoontumispaikkoja; pieni paviljonki tai koroke ulkoesiintymislavaksi; penkkejä(!); pysyvä maankohoamisnäyttely; viljelylaatikoita, kesäisin pieniä myyntikojuja – ja ennen kaikkea nykyistä kutsuvammat sisäänkäynnit.
Se, mitä en kaipaa Tuiranpuistoon, tulikin jo kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa. Grynderit ja täydennysrakentaminen pysyköön valmiiden asfalttiväylien varsilla, sillä rakennuspaikkoja Tuirassa riittää. En myöskään voi hyväksyä sopimusmallia, jossa rakentajalle myönnettäisiin rakennusoikeutta suojeltujen rakennusten entisöinnin tai kunnossapidon tai toiminnan järjestämisen korvaukseksi. Tämän tyyppisestä sopimuksesta on huonot kokemukset ja luottamus menettelytapaan on menetetty. Annetaan siis tilaa pienimuotoiselle, omaehtoiselle tekemiselle; annetaan tuiralaisten ottaa Tuiranpuisto haltuun, ja annetaan Tuiranpuiston olla koko Tuiran keuhkot.
Vadelmapensaita Tuiranpuistossa.
Nuoret, keskittämisikäiset ja maakuntauudistus
Kolumni Kansan Tahdossa 16.5.2017
***
Nuoret. Mikä niillä on vikana? Ne ovat lehtijuttujen mukaan fiksumpia kuin koskaan ja voivat paremmin kuin koskaan. Tupakointi ja humalahakuinen juominen on out. Ne harrastaa yhä useammin tavoitteellista liikuntaa, tai jahtaavat Pókemoneja tai mitä villitystä milloinkin.
Nykynuoriso tiedostaa ja esittää mielipiteitään. Sosiaalisen median kautta se on aiempaa helpompaa, kun omalle mielipiteelleen saa entistä nopeammin palautetta. Jopa Keskustanuoret nousivat kritisoimaan hallituksen eriarvoistavaa koulutuspolitiikkaa keskustan puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä huhtikuussa Twitter punaisena (huom. sanaleikki tarkoituksellinen).
Nuorten tilanne on kuitenkin polarisoitunut: ne, jotka porukasta voivat huonosti, voivat huonommin kuin nuoret koskaan aiemmin. Ne, jotka eivät osallistu, eivät osallistu mihinkään. Nämä nuoret eivät anna kommentteja koulutusleikkauksista lehdille eivätkä vastaa kyselyihin, joissa kysytään, montako kertaa kuukaudessa käytät alkoholia humalahakuisesti. Tuntuu, että ”syrjäytyneistä nuorista” puhuttaessa tarkoitetaan yleisesti nuorta, joka veti ekat kännit kuusitoistavuotiaana ja myöhästyi kotiintuloajasta. Todellinen syrjäytyminen on valtaosalle päättäjistä vierasta, sillä syrjäytyneet eivät tee itseään näkyväksi.
Laskennallisesti yksi syrjäytynyt – tai nykyään puhutaan jo syrjäytetyistä – nuori tulee maksamaan yhteiskunnalle elämänsä aikana erilaisten tukien ja palvelujen muodossa miljoona euroa. Laskelmiin ei kuitenkaan voida sisällyttää inhimillistä kärsimystä.
Oulun kaupungin arviointikertomuksessa 2016 tarkastuslautakunta nosti esille jo viime vuonna raportoidun puutteen lastensuojelun työntekijöiden riittämättömyydestä. Oulussa lastensuojelun työntekijällä on keskimäärin 55–60 asiakasta, kun valtakunnallinen suositus on 30–40 asiakasta. Edistystäkin on tapahtunut: nuorten päihdehoitoon ei ole juurikaan ollut jonoja, kun resurssia on lisätty. Lastensuojelun asiakkaat priorisoidaan etusijalle sekä lasten ja nuorten psykiatrisessa työryhmässä että päihdepalveluissa.
Yhteiskunnan tuella, kuten juuri lastensuojelun palveluilla, voidaan vaikuttaa huono-osaisuuden periytymisestä johtuviin haasteisiin. Nuorten tilanteeseen asettaa haasteita kuitenkin myös muuttoliike. Kaupungistuminen on globaali trendi, joka kiihtyy tulevaisuudessa myös Suomessa.
Nuori väki pakkautuu pikkukunnista kasvukeskuksiin. Muuttoliikkeestä valtaosa on alle 35- vuotiaita, mutta mikäli sote-uudistuksen keskittämisratkaisut toteutuvat, voi se houkuttaa myös ikääntyvää väestöä muuttamaan palvelujen ääreen. Vähenevän väestön myötä harveneva palveluverkko kiihdyttää eriarvoisuuden kasvua niin maakunnassa kuin keskuskaupungeissakin. Kurjistuvien kylien nuoret jäävät vaille mahdollisuuksia kehittää itseään tai asuinseutuaan. Kasvukeskuksiin hakeutuvien nuorten lukumäärä taas ylittää reippaasti tarjolla olevien koulutus- ja työpaikkojen määrän.
Pian – siis ihan liian pian – on maakuntavaalit. Meillä setä- ja täti-ihmisilläkin on vaikeuksia hahmottaa, miten muutoskokonaisuus tulee rakentumaan ja vaikuttamaan arkeemme. Miten voimme taata, että seuraavat tekijäpolvet, kaikenlaisissa tilanteissa olevat nuoret, saataisiin sitoutettua tähän yhteiskunnalliseen muutokseen ja lausumaan omaa näkökulmaansa?
Vasemmiston jäsenistön ikäjakaumassa on notkahdus nykyisten 40–49-vuotiaiden kohdalla, mutta kannatus on korkeammalla nuoremmissa ikäluokissa. Miten takaamme vasemmistolaisen ajattelun ja politiikan jatkumon Suomen historian suurimman hallinnollisen muutoksen edellä? Tämä ei voi olla vain poliittisen nuorisojärjestömme asia, vaikka se hyvää työtä tekeekin.
PS. Kerrotaan Keskustanuorille, että ne on väärässä porukassa – vaikka Twitterissä.
